Lilly Mitchell käveli mietteliäänä hänelle täysin vierasta käytävää pitkin. Muutto tänne oli ollut pitkä ja uuvuttava, mutta olisiko siitä hyötyä vai olisiko tämä kaikki vaiva hukkaan heitettyä. Tällä hetkellä kaikki muu oli täysin ennallaan, tietysti uutta taloa lukuunottamatta. Viikonloppu oli aluillaan ja sen aikana voisi tapahtua mitä vain. Lilly toivoi voivansa aloittaa maanantaina koulun täysin hyvin mielin ja tulla sieltä pois uusien ystävien kera. Tietenkin hänellä oli kolme siskoa, mutta olisihan se kiva joskus nähdä uusiakin kasvoja. Lillyhän oli tunnettu sydämmellisestä ystävällisyydestään ja lämminhenkisyydestään luontoa kohtaa, mutta toisaalta hän ei tiennyt pääsisikö sillä enää nykynuorten sydämiin. Sellainenhan hänkin oli, mutta Lilly oli erilainen. Hän ei yrittänyt esittää mitään muuta kuin on, hän ei ollut kapinoiva tai kymmenen kiloa meikkiä naamassa kantava tyttö.
Toisaalla olohuoneen puolella Estelle, perheen emäntä, seisoi luuri korvallaan ja hymähteli kuunnellen linjan toiselta puolelta syntyvää puhetta. -Kyllä, meitä on lähdössä kaksi, hän kertoi puhelimeen. -Kyllä, kiitos. Lähtisimme heti. Kiitos, hei., Estelle lopetti puhelun. Miehensä kuoleman jälkeen Estellen elämä oli ollut haikeaa. Hän oli myös huomannut, että lapset kaipasivat isää, niin kuin hänkin. Luonnollisesti. Tosin lapsilla oli tukena toisensa, Estelle sen sijaan tunsi itsensä yksinäiseksi. Ehkä hän ajan myötä löytäisi itselleen uuden sielunkumppanin. Nyt hän kuitenkin unohtaisi murheet ja lähtisi upealle lomalle kahdestaan Lillyn kanssa.
Abigail salakuunteli sohvalla äidin puhelua. Noniin, nyt hän olisi lähdössä lomalle, jonkun hänen siskonsa kanssa. Heidän perheessään oli kummallinen tapa; jokainen tyttö kävisi äitinsä kanssa kahdestaan lomalla, vuorotellen. Se johtui kaiketi siitä, että jokainen tyttö heidän perheestään piti eriasioista. Lilly oli taiteen ystävä, Abigail itse rakasti näyttelemistä, Holly oli urheilunystävä ja Bettina rakasti lukemista. Kukaan ei ollut vielä päässyt ulkomaan matkalle. Äidin sanoista Abigail sai kuitenkin selville, että ensimmäinen onnekas matkailija ei olisi ainakaan hän. Tyypillistä.
Lillyn silmät loistivat hänen astellessa ulos kotinsa ulko-ovesta, äiti kannoillan. Uskomatonta, hän pääsisi ensimmäistä kertaa ulkomaille elämänsä aikana. Vielä taiteen uskomattomaan maahan, Ranskaan. Millaistakohan siellä olisi? Varmaankin ainakin taiteellista ja kaunista. Toivottavasti sellaista, millaista hän toivoikin, upeaa. Hymy ei häipynyt tytön huulilta edes taksiin astuessa. Kerrankin hänen käymästään Ranskankurssista olisi jotain hyötyä.
Lilly ei meinannut pysyä housuissaan astuessaan ulos bussista. Hän oli päätynyt seisomaan tukikohdan, eli hänen niin sanotun hotellinsa eteen. Ensimmäinen mieleen juolahtava asia oli tietenkin se, että hän ei malttaisi odottaa pääsyään upeaan ranskalaiseen taidegalleriaan. Museonakin se tunnetaan, kumpaa sanaa siitä sitten haluaakin käyttää. Pian hän näkisi herkullista tuoksua välittävät ranskalaiset kadunkulmakahvilat ja historialliset matkamuistokaupat.
Kirjakauppaan saavuttuaan, hän osti siskolleen pinollisen ranskalaisia kirjoja. Bettina oli todellakin hulluna kirjoihin, joten eihän hän voinut olla tekemättä sitä yställistä elettä. Lilly huomasi selvästi myös, että Estelleäkin kiinnosti ranskalainen runokirjallisuus.
Kuten Lilly osasikin arvata, äiti ei voinut vastustaa ranskalaisia kuppiloita, joten he päätyivät tietenkin sinne syömään. Lillyn lempiruoka oli selvästi vokki, mutta sitähän ei tietenkään Ranskassa myyty, joten hän tyytyi maistamaan paikallisia kreppejä. Ne todellakin olivat maistamisen arvoisia. Lilly lähtisi myös vesi kielellä maistamaan paikallista nektariinia, sillä Pariisissa sijaitsevan nektaritilan nektrarit olivat kuulemma maailman parhaita.
Taidegallerriaan päästessään Lilly ei voinut tehdä muuta kuin haukkoa henkeään. Kaikki paikalliset taideteokset : maalaukset ja veistokset, olivat niin upeita, ettei Lilly ollut ikinä nähnyt mitään niin kaunista. Varsinkin yksi veistoksista oli hänen mielestään niin hieno, että Lilly oikeastaan toivoi, että sen voisi ostaa. Valitettavasti hän joutui kuitenkin katselemaan taideteoksia pitkien ja korkeiden VIP-pylväiden takaa.
Lilly todellakin oli oikeassa, sekä hän että hänen äitinsä olivat nektariinin lumossa seuraavat kaksi tuntia nektariinin maistamisen jälkeen. Lilly maistoi kolmea eri nektariinia, joista hän totesti lempparikseen rypälenektariinin.
Lillyn ja Estellen päivä päättyi kauniiden ranskalaisten maisemien katselemiseen. Lilansinisenä hohtava tähtitaivas oli kaunis lisä ranskalaisiin nähtävyyksiin. Kuuluisa ranskalainen silta oli täysin erinäköinen televisiossa, kuin nyt livenä katsottuna.
Toisaalla Holly piti omaa hauskaa. Holly ei nauttinut mistään niin paljon kuin urheilusta ja liikkumisesta. Hänet tunnettiin hikipinkona. Hän oli muutama vuosi takaperin harrastanut kilpauintia. Jalkapalloa hän oli harrastanut jouluun asti. Holly oli joutunut lopettamaan sen muuton takia. Tosin nyt hän oli ilmoittautunut urheilukerhoon, jossa harrastettiin kaikkia urheilulajeja vuorotellen.
Aamulla aikaisin herättyään Holly sijasi vuoteensa kuten aina. Häntä selvästi oli jännittänyt koulun alku koko yön, sillä hän ei ollut saanut oikein nukuttua. Hän toivoi, että kaikki menisi hyvin. Hän oli liittynyt myös väittelykerhoon, joka alkaisi tänään. Olisihan se ehkä vähän kummallista väitellä tuntemattomien kanssa, mutta kaiketi siinä samalla tutustuisi.
Hieman ennen seitsemää Holly oli taas siivoamassa muiden jälkiä. Kukaan muu tässä talossa ei näköjään osannut edes siivota. Holly oli huomannut, että toisiksi suurin osa hänen ajastaan urheilun jälkeen meni siivoamiseen. Hän oli selvästi siisti ihminen, sillä häntä ällötti jokainen mehutölkki ojassa, joka tuli häntä juoksulenkillä vastaan.
Pitkän siivousurakan jälkeen, hän istuutui ruokasalin pöytään istumaan ja nauttimaan lempiruoastaan. Hedelmävoikkari todellakin oli hänen lempiruokansa. Hän söi aina terveellisesti, säännöllisen liikkumisen lisäksi. Hän oli vain avannut jääkaapin ja löytänyt sieltä yhden jäljelle jääneen voikkarin. Holly tunsi itsensä todella onnekkaaksi.
Noin puolen tunnin kuluttua Holly löysi itsensä istumasta keltaisessa tyypillisessä koulubussissa, tosin ensimmäistä kertaa. Edellinen koti oli sijainnut suoraan koulua vastapäätä, joten hän ja hänen siskonsa eivät olleet tarvineet koulukuljetusta. Bussin jarrut ottivat asfalttiin ja Holly tunsi sen selvästi. Hän vain hymähti ja nousi ylös bussista.
Sydän pamppaillen Holly otti viimeisia askeliaan, ennen kuin astui koulun ovista sisään. Tämä se oli, se uusi kokemus, uuden koulun käytävät. Kaikki oli uutta. Se oli oikeastaan aika mukavaa vaihtelua, mutta toisaalta hyvin jännittävää. Nyt täytyisi vain luottaa itseensä ja tukeutua siskojen puoleen. Holly huokaisi syvästi viimeisen kerran ja astui koulun suurista ovista sisään.
